Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Munkkeja ja muffinseja

 Gradun kirjoittaminen on vienyt kaikki ajatukset joten blogin pitäminen on jäänyt hunningolle.. Tässä kuitenkin vappumunkkeja ja muffinseja, äitienpäiväkakkukin on tulossa myöhemmin :)

Kerran vuodessa ainoastaan jaksan tehdä munkkeja, sen verran uuvuttavaa on seisoskella lieden äärellä vahtimassa paistumista... Toisaalta siksi ne varmaan maistuvatkin aina vappuna niin hyviltä, kun ei niitä muuten oikein tule syötyä. 

Tässä myös muutama vappuna tarjolla ollut muffinsi. Koristelu esittää kukkaa, eli vaaleanpunaisella sokerimassalla terälehdet ja hopeanvärinen suklaakoriste on kukan keskustana. Tällä kertaa kyseessä ovat punaviinimarjamuffinsit.

 

Ostin muuten kaksi jalallista tarjoilualustaa, molemmat ovat tässä postauksessa. Munkkien alla jalallinen kakkuvati, muffinsien alla sinisävyinen pienempi kakkuvati, sekin jalallinen. Jotenkin kaikki leivonnaiset näyttävät mielestäni kivemmilta noilla jalallisilla alustoilla. Tulee vähän hienostuneempi kattaus 

Muffinseja

Kävin kahvittelemassa ystävän luona ja tein viemisiksi muutaman muffinsin. 

Keväiset korvapuustit

Rahkapiirakan pohjasta jäi sen verran pullataikinaa yli, että päätin tehdä lopusta korvapuusteja. Näin pääsiäisen ja kevään kunniaksi laitoin ne tällä kertaa keltaisiin (=pääsiäisväri) vuokiin ja päälle värikästä raesokeria. Heti näyttivät iloisemmilta kuin ihan perus korvapuustit. 

Nuo vuuat ehkä näkyvät paremmin tässä kuvassa, missä pullia ei vielä ole paistettu. Ensi kerralla kohotan ehkä vielä hitusen enemmän aikaa pellillä ennen paistoa, että pitävät uunissa paremmin muotonsa. 

Pääsiäisen rahkapiirakka

Pääsiäisen kunniaksi ja koska meille on tulossa tänään ystäviä kyläilemään päätin leipoa pullapohjaisen rahkapiirakan.

Piirakka on tehty ihan perinteisellä ohjeella, ei mitään suurta kikkailua. Laitan ohjeen kuitenkin tähän 

 

Rahkapiirakka (pellillinen)

Pohja (pullataikina)

5 dl kevytmaitoa

1 munankeltuainen

2 dl sokeria

1 tl suolaa

2 pussia kuivahiivaa

n. 14-15 dl vehnäjauhoja

1,5 dl rypsiöljyä

Sekoita 42 asteiseen maitoon huolellisesti kuivahiiva niin että kaikki liukenee. Lisää munankeltuainen, sokeri ja suolaa. Sekoita jauhot joukkoon aluksi vispaten ja myöhemmin vaivaten. Lisää vaivauksen loppuvaiheessa öljy ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota puolisen tuntia esim. 50 asteisessa uunissa tai kuumassa vesihauteessa liinan alla.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois ja kauli noin 2/3 taikinasta uuninpellin kokoiseksi levyksi leivinpaperin päälle. Kannattaa nostaa taikinaa vähän reunoillekin, että täyte pysyisi paremmin pohjan päällä. Anna kohota pellillä täytteen sekoittamisen ajan.

Täyte:

500 g maitorahkaa

1 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

2 kananmunaa

2 dl kuohukermaa

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kannattaa lisätä nestettä maitorahkan vähitellen ja sekoittaa samalla, silloin ainekset sekoittuvat helpommin yhteen. Kaada täyte pellille pohjan päälle.

Pyorittele lopusta pullataikinasta kapeita pötkylöitä täytteen päälle niin että niistä muodostuu ristikko. Voit voidella pötkylät kananmuna-maitoseoksella jos haluat ristikosta kiiltävämmän ja hieman tummemman. Jos pullataikinaa jää yli, voit tehdä lopusta esim pikkupullia (itselläni jäi sen verran että siitä tuli vielä piirakan lisäksi 12 pullaa). Paista piirakkaa 175 asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.

Rahkapiirakka on erittäin helppo ja pääsiäiseen mielestäni ehdottomasti kuuluva herkku. Piirakan lisäksi laitamme tarjolle myös pieniä pääsiäismunia, koska toki nekin kuuluvat pääsiäiseen. 

Tämän postauksen myötä toivotan kaikille lukijoille iloista pääsiäistä! 

Vaniljainen omenapiirakka

 Jo jonkin aikaa sitten tuli tehtyä omenapiirakkaa, jossa omenaviipaleiden lisäksi täytteenä käytin vaniljakreemiä.

Omena ja vanilja sopivat kivasti yhteen ja vaniljakreemi pohjan ja omenoiden välissä mehevöittää piirakkaa kivasti. Tässä käytin ihan pakasteena myytävää piirakkataikinaa, sen päällä kerros vaniljakreemiä (jauheesta, maitoon tehtynä) ja sitten omenaviipaleita, joiden päälle ripottelin kanelia. Tämä ei mielestäni välttämättä vaadi vaniljakastiketta kaverikseen, mutta toki se tuo vielä lisää vaniljaista makua ja mehevyyttä :)

Hyvää naistenpäivää!

Avomieheni yllätti minut tuomalla minulle ison kimpun ruusuja ja kauniin kortin.

Lisäksi hän oli ostanut lempijuustojani, patonkia niiden kanssa sekä karkkia. Paras naistenpäiväyllätys oli kuitenkin se, että avomieheni tuli juuri tänään sopivasti naisten päiväksi kotiin työmatkalta. Ei voi kyllä muuta todeta, kuin että on mulla vaan ihana mies! 

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille! 

Isänpäiväkakku

Vasta vähän aikaa sitten sain siirrettyä hajonneesta kamerastamme kuvat koneelle ja tänne, joten osa päivityksistä tulee näin "vähän"  myöhässä...

Tässä viime isänpäivänä tekemäni isänpäiväkakku

Täytteenä oli muistaakseni mustikkamoussea, päällä lakritsikinuski. Pursotukset värjättyä kermavaahtoa. Koristeet pursotusten päällä ovat smarties -rakeita (ovat muuten hyviä koristeina, sopivan pieniä ja hyvän makuisia). Teksti on valkosuklaata ja ruusut marsipaania/sokerimassaa.

Sunnuntain tarjoiluja

 Sunnuntain vieraita varten tein kinkkupiirakkaa (samalla ohjeella kuin täällä)

Tuosta ohjeesta on kyllä tullut yksi lemppareistani. Varsinkin kun tekee tuon kaupan valmiista piirakkataikinasta, niin on tosi nopea tehdä. Kaiken kaikkiaan aikaa tähän taisi mennä 45 minuuttia, kun taikinan sulamisaikaa ei lasketa. Eikä kyllä vaadi paljopa valmisteluita, kun kinkkusuikaleita ja juustoraastettakin saa kaupasta valmiissa pusseissa.

Muutoinkin tarjoilut olivat sunnuntaina helppoja: salaattia valmiiksi pilkottuna (mukaan heitin muutaman puolitetun kirsikkatomaatin väriä antamaan). Lisäksi kaupan keksejä, ranskan pastilleja ja pähkinöitä.

Löysin kaupasta myös valmiita tryffelileivoksia, jotka olivat tehdastuotteiksi yllättävän hyviä:

Laitoin nuo muffinsivuokiin, niin näyttivät edes vähän "omatekoisemmilta"...  Vaikka leipomisesta kovasti tykkäänkin, niin aina ei jaksa niin paljoa panostaa, joten on kiva että kaupoista löytyy valmiitakin herkkuja... 

Laskiaispullat

Lähikaupasta olivat mantelimassalla täytetyt laskiaispullat loppuneet, joten "jouduin" leivontahommiin. Omasta mielestäni nimittäin laskiaispullassa täytyy ehdottomasti olla mantelimassaa, ja reilusti  Nämä siis tehty laskiaistiistaina, päivitys vaan taasen vähän myöhässä...

Näissä pullissa oli täytteenä jättikerros mantelimassaa, minkä lisäksi vielä mansikkahilloa. Kermavaahdon sijaan käytin vaahdotettua vaniljakastiketta, jotta olisivat edes vähän kevyempiä. Myös mansikkahillo oli kevytversiota. Mielestäni maku vain paranee kevythilloa käytettäessä, kun se ei ole niin makeaa. Vaniljakastiketta käytettäessä pursotusjälki vain jäi rumemmaksi, kuin vispikermalla. Normaalisti sekoittaisin vaniljakastikevaahdon joukkoon tuorejuustoa sekä vaniljakreemijauhetta, jolloin vaahdosta tulisi helpommin pursotettavaa. Näissä on kuitenkin pelkkää vaniljakastikevaahtoa. Ajattelin, että kun tulevat vain kotiväen syötäviksi, niin ei pursotuksilla ole niin väliä.

Lisäsin pullataikinaan hieman sahramia, se antaa kivasti lisämakua. Pienestä pullataikinasta tuli kaiken kaikkiaan yhdeksän pullaa, mutta neljä niistä onnistuttiin avomiehen kanssa tuhoamaan jo ennen täyttöä...  (täytin pullat vasta seuraavana päivänä).

Valmiitakin pullia tuli syötyä kaksin kappalein, hyviä olivat! Avomiehelle jäi seuraavaksi aamuksikin vielä yksi pulla päivää piristämään, joten aika sopiva määrä näitä tuli loppujen lopuksi. 

Joululahjaksi leivontatarvikkeita

 Joululahjapäivitys tulee nyt pari kuukautta myöhässä, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan 

Sain hyvältä ystävältäni joululahjaksi ihanan setin leivontatarvikkeita:

Paketista paljastui tällainen koristelusetti, jolla voi siis painaa kuvioita esim. sokerimassalla kuorrutetun kakun pintaan. Kuvioita voi myös käyttää pursotusten mallina.

Sain myös nimikkokynttilät, jotka aion laittaa seuraavan synttärikakkuni päälle.

Lisäksi sain paketin pastellisävyisiä silikonisia muffinsivuokia.

Sekä hauskan "Leivo koirallesi" -setin, joka sisälsi reseptikirjan, luunmuotoisen koirankeksimuotin sekä narulelun. Nämä tulivat koristellussa pahvisessa, tarralla suljettavassa laatikossa, jossa niitä voi myös kätevästi säilyttää.

 Kiitos vielä Kata ihanasta joululahjasta!!! 

Ja Hiski kiittää myös kaikista tulevista koirankekseistä 

Tuliaisia Briteistä

Eipä ole pitkään aikaan tullut päivitettyä blogia, katsoin että viimeisin päivitys oli viime elokuulta, hups... Syynä on se, että kameramme hajosi, ja jotenkin uudelle kameralle onkin jo sitten niin kovat kriteerit, ettei ole vielä tullut hankittua... Tässä siis kännykkäkameran satoa:

Ystäväni asuu Lontoossa ja toi sieltä Suomessa käydessään ihania tuliaisia! Sain pussillisen vaaleanpunaisia ja valkoisia minivaahtokarkkeja (näistä ei kyllä tullut otettua kuvaa..) jotka jo käytin muffinsien koristeena, osa kyllä maistui ihan sellaisenaankin..Ne muuten toimivat oikein hyvin myös kaakaon koristeena ja maistuvat hyviltä kun sulavat sinne joukkoon. Lisäksi sain barbie-strösseleitä, joita oli purkissa neljää erilaista.

 

Sain myös tällaisen koristelugeelin, jonka mukana tuli 3 putkiloon suoraan sopivaa tyllaa:

 

Kokeilin tuota koristelugeeliä tänään, kun koristelin muutaman muffinsin huomisia vieraita varten. Hyvin toimi, oli vähän sokerikuorrutteen tapaista, mutta maku oli huomattavasti parempi ja koostumuskin jotenkin jämäkämmän oloinen.

Kuvassa tuo vaaleanpunainen on siis em. koristelugeeliä. Valkoiset "hiput" edessä keskellä olevan muffinsin päällä ovat valkosuklaalastuja. Kukkien keskustana olevat valkoiset pallot ovat samalta ystävältäni Briteistä aiemmin saatuja luottokoristeitani.

Harmi kun noita ei saa Suomesta, toimivat nimittäin todella kivasti esim. kakuissa ja muffinseissa koristeina. Nuo ovat siis sellaista kovaa ainetta, sokerin tapaista, mutta paremman makuista 

Kiitos vielä Ida ihanista tuliaisista!!! 

Rivieralla

Taas on vierähtänyt tovi blogia päivittämättä. Siihen on kuitenkin mukava syy: olimme nimittäin avomieheni kanssa lomailemassa Rivieralla.

Kuva on Ranskan Nizzasta, jossa vietimme suurimman osan ajasta ja josta käsin teimme päiväretkiä muualle Rivieralle. Kävimme mm. Monacossa, Cannesissa ja Grassessa sekä Italian puolella Ventimigliassa sekä Genovassa, jossa vietimme yhden yön. Oli aivan ihana reissu!

Rivieralla oli monia pieniä, suloisia konditorioita täynnä herkkuja. Tässä kuva nizzalaisen konditorian näyteikkunasta:

 

Ylivoimainen suosikkikonditoriani löytyi Cannesista, sieltä sai mm. kymmeniä erilaisia macaron -leivoksia ja paljon muita suussa sulavia herkkuja:

 

Monacossa oli myös vaikuttavia leipomuksia, ja esillepanotkin oli suunniteltu huolella:

 

Kuvaamiseen on tietenkin kysytty lupa kyseisistä konditorioista

Rivierasta ei kyllä ole pahaa sanottavaa, mukavasti yhdistyi ranta- ja kaupunkiloma sekä aktiiviloma vuorenrinteitä kiipeillen (koska lähes joka kaupunki on perustettu vuoren rinteelle, eikä parhaimpiin nähtävyyksiin useimmiten päässyt kuin jalkaisin..). Samalla tuli nautiskeltua herkullisista ruoista ja viineistä sekä mukavasta välimeren ilmastosta.

Mansikkajuustokakku

Lopetin työt nykyisessä työpaikassani viime keskiviikkona, ja nyt olen siis virallisesti lomalla . Vein työkavereille läksiäiskakkua, tarkemmin sanottuna mansikkajuustokakkua.

Tein juustokakun 20 cm vuokaan. Pohjana on 130 g Marie-keksejä ja 75 g leivontamargariinia. Täytteenä perinteisesti tuorejuustoa, vispikermaa ja sokeria liivatelehdillä hyydytettyinä. Koristeeksi ladoin reunoille mansikkaviipaleet ennen täytteen kaatamista vuokaan (samaan tapaan kuin kiivit tässä kakussa). Spritsaukset tummaa suklaata. Kakun päällä oleva mansikka oli mielestäni kivasti sydämen muotoinen joten ajattelin sen sopivan spritsausten keskelle koristeeksi yksinään. Kuvissa mansikan muoto vaan ei ikävä kyllä oikein näy...

Vaikka itse työtä ei tulekaan ikävä, niin työkavereita kyllä tulee... mutta onneksi heitä voi nähdä jatkossakin vaikkei samassa työpaikassa enää ollakaan

 

Vaniljapullia

Leipominen on hyvä stressin lievityskeino, ja koska viime aikoina on ollut aika stressaantunut olo, niin on tullut pitkästä aikaa leivottuakin enemmän   Nämä pullat vein töihin noin viikko sitten.

Täytteenä vaniljakreemiä, koristeena vaaleanpunaisia sokerirakeita. Minusta ne näyttävät kivoilta pullien päällä kun rakeet kimaltavat, tulee vähän eri näköisiä pullia kuin yleensä

Nyt kun työkiireet hellittävät, niin blogiinkin tulee varmaan päivityksiä taas vähän useammin. Viime aikoina blogin päivitys on ollut ihan hunningolla, anteeksi... Lupaan parantaa tapani

Arvonnan voittajat

Kiitokset ihanista kommenteistanne! Oli mukava lukea mistä leipomuksistani/postauksistani kukakin on tykännyt. Ylivoimaisesti suosituimmaksi leipomukseksi paljastui lehmäkakku, joka on myös yksi omista suosikeistani. Muita suosittuja olivat Totoro-koriste ja auringonkukkakakku.

Voittajien arvonnassa käytin apuna Random.org -sivustoa. Ensimmäinen palkinnoista menee 7. kommentoijalle, eli LessulleONNEA!!! Lessulle lähtee siis tällainen palkinto:

Palkintopaketti pitää sisällään pienen silikonisen sydänvuoan, sydänjääpalamuotin, minimuffinsivuokia, sydäncutterit sekä melatiinijauhepussin.

Toisen palkinnoista saa numerolla 32 kommentoinut, eli Juhlatar! Onnea myös Juhlattarelle!!! Hänelle lähtee tällainen palkintopaketti:

Palkintopaketista löytyy kukkacutterit, strösseleitä, rommiaromia sekä kahdenlaisia minimuffinsivuokia.

Koska kommentoijia oli näinkin paljon, päätin arpoa vielä yhden palkinnon. Palkinto lähtee Nannalle, onneksi olkoon!!! Kolmannesta palkintopaketista löytyy hassu possuvispilä sekä "we all love cake" -muffinsivuokia.

Otan voittajiin yhteyttä sähköpostin välityksellä. Kiitokset vielä tuhannesti kaikille kommentoijille ja onnea voittajille!! Toivottavasti jaksatte jatkossakin lukea blogiani

Nyrkkeilyhanskakakku

Tein avomiehen synttäreiden kunniaksi myös toisen kakun kotiin. Kakku on 15 cm vuokaan tehty ja koristeena harrastuksen mukaan nyrkkeilyhanskat. Täytteenä on samat kuin lakritsisessa päivänkakkarakakussa. Päällinen on suklaanmakuista sokerikuorrutetta ja reunat lakumattopaloja.

Toiveena oli lakritsia, mansikkaa, suklaata tai kinuskia sisältävä kakku ja tässä on noista aineksista kolmea. Päivänsankari oli onneksi kakkuun tyytyväinen.

Kuva jäi ikävä kyllä vähän sumeaksi, ilmeisesti en osaa vielä riittävän hyvin käyttää meidän digikameraa...

 

Kesäiset mustikkamuffinsit

Tein töihin sadepäivän piristykseksi mustikkamuffinseja.

Ohje on sama kuin suklaamuffinseissa mutta jätin kaakaojauheen pois ja laitoin suklaan sijaan taikinaan mustikoita. Kuorrute on tomusokeri-vesikuorrutetta vihreäksi värjättynä.

Vein nämä töihin tällaisessa söpössä muffinsiboxissa.

 

Muistakaahan osallistua arvontaan TÄÄLLÄ

Lakritsinen päivänkakkarakakku

Tällaisen kakun tein avomiehen töihin synttärikakuksi:

Pohjana vaalea kakkupohja, täytteenä yhdessä välissä mansikoita, vaniljarahkaa ja vaahdotettua vispikermaa, toisessa välissä mustikkamoussea. Päällinen on värjättyä sokerimassaa/marsipaania, reunoilla lakumattopaloja. Koristeet sokerimassaa.

Vähän kyllä jännitti että miten nuo lakumaton palat pysyvät kiinni, mutta suht hyvin pysyivät, kun sivelin reunat voikreemillä. Tuo marsipaanilevyn ja lakumattoreunuksen taitekohta oli haastavin: lakumaton palat eivät meinanneet oikein pysyä marsipaanin päällä. Halusin kuitenkin että reunat jäävät palojen alle, joten painelin lakumattopaloja sen aikaa että ne lopulta pysyivät. Ensi kerralla saatan kyllä käyttää tarkoitukseen elintarvikeliimaa.

Kakku oli kuulemma tehnyt kauppansa avomiehen työpaikalla. Se oli jopa saanut aplodit, kun avomies nosti kakkurasian kannen pois . Seitsemän hengen työporukka oli tuhonnut koko kakun yhden työpäivän aikana, joten makukin ilmeisesti oli kohdallaan.

1 v. arvonta!

Koska blogini täyttää tässä kuussa vuoden, päätin järjestää sen kunniaksi pienen arvonnan

Arvontaan voi osallistua jättämällä tähän kirjoitukseen kommentin. Kerro samalla, mikä on mielestäsi paras postaus/leipomus blogissani (vasemmalla palkissa on kuvia, joita klikkaamalla pääset kyseisen postauksen sivuille, tai voit myös selata leipomuksia kategorioittain). Jätäthän kommentin lisäksi myös yhteystietosi tai linkin blogiisi, niin saan otettua yhteyttä voittajaan.

Palkinnot paljastan tällä kertaa jo etukäteen:

Ensimmäisessä palkintopaketissa on pieni silikoninen sydänvuoka, sydänjääpalamuotti, minimuffinsivuokia, sydäncutterit sekä melatiinijauhepussi.

 

Toinen palkintopaketti sisältää kukkacutterit, strösseleitä, rommiaromia sekä kahdenlaisia minimuffinsivuokia.

Arvontaan voi osallistua 30.6. asti. Voittajat ilmoitan täällä heinäkuun alussa.

 

Onnea arvontaan!!!

Pieni synttärikakku

Tein synttäreideni kunniaksi töihin pienen mangojuustokakun.

Pohja on marie-keksejä + margariinia, täytteessä on vaniljatuorejuustoa, vispikermaa ja mangososetta + liivatetta. Päällimmäinen kerros on liivatteella hyydytettyä mangososetta. Koristeet suklaata.

MAINOS